Suomalaisia merkittäviä Helsingin kaupunginteatterin näyttelijöitä 1990-luvulla

Suomalaisia merkittäviä Helsingin kaupunginteatterin näyttelijöitä 1990-luvulla

Suomalaisia merkittäviä Helsingin kaupunginteatterin näyttelijöitä 1990-luvulla

Teatteri on taidetta, jonka voima on pettämätön. Suomalaiset ovat jo useita vuosikymmeniä näytelleet jo tuhansia kertoja esitettyjä klassikkonäytelmiä, kuten Romeota ja Juliaa ja Seitsemää veljestä, mutta ne ovat edelleen vähintään yhtä suosittuja, kun ensi-iltansa juuri saaneet näytelmät. Jokin teatterissa puree siis kansaan useiden vuosikymmentenkin jälkeen.

Klassikoissa tuttujen juonikuvioiden lisäksi näytelmän suosioon vaikuttavat aina näyttelijät, ja uudet kasvot tuovatkin oman mausteensa tuttuun näytelmään. Seuraavaksi esittelenkin muutaman 1990-luvulla Helsingin kaupunginteatterin näytelmissä näytelleen näyttelijän, joista osa on saavuttanut mainetta myös elokuvissa ja muissa kaupunginteattereissa.

Helsingin kaupunginteatterin vakionäyttelijät

Eija Vilpas on eräs Helsingin kaupunginteatterin kokeneimmista näyttelijöistä. Hän aloitti näyttelijän uransa siellä vuonna 1988, ja 1990-luvulla hän vakiintui osaksi Helsingin kaupunginteatterin näyttelijäkaartia. Vilpas on ollut mukana kaupunginteatterin näytelmissä myös 2000-luvulla, ja hän on kuulunut kaupunginteatterin näyttelijöihin myös vuonna 2020. Vilpas on teatterissa näyttelemisen ohella vaikuttanut useissa TV-sarjoissa ja kesäteattereissa.

Kristiina Elstelä näytteli ensimmäistä kertaa Helsingin kaupunginteatterissa hiukan Vilpasta aiemmin, vuonna 1985. Myös hänestä tuli merkittävä ja lähtemätön osa pääkaupunkimme kaupunginteatteria, minkä ohella hän työskenteli myös muissa teattereissa. Niiden lisäksi Elstelä näytteli useissa elokuvissa ja TV-sarjoissa pitkään kestäneen näyttelijän uransa aikana. Elstelä työskenteli pitkään Helsingin kaupunginteatterissa, sillä hän oli kiinnitettynä siellä 1980-luvulta aina kuolemaansa saakka vuoteen 2007.

Helsingin kaupunginteatterin vakionäyttelijät

Riitta Havukainen on aloittanut uransa Helsingin kaupunginteatterin näyttelijänä vuonna 1985, ja siitä asti hän on ollut osa kyseisen teatterin näyttelijäkaartia. Havukainen on tehnyt vuosittain useita näytelmiä, ja hän on tunnettu myös elokuvarooleistaan ja esiintymisistään TV-sarjoissa. Havukainen näyttelee Helsingin kaupunginteatterissa edelleen aktiivisena näyttelijänä.

Marjatta Raita oli aloittanut näyttelijän uransa kaupunginteatterissa jo 1960-luvun puolivälissä, ja hän oli kiinnitettynä kyseiseen teatteriin useita vuosikymmeniä. 1990-luvun teatterikävijät muistivat hänet jo paremmin luultavasti Uuno turhapuro -elokuvien Elisabethina, päähenkilön vaimona, ja se on eittämättä hänen tunnetuin roolinsa. Tästä huolimatta Raita näytteli kuitenkin hyvin paljon teatterissa myös Uuno-elokuvien kuvausvuosina, eikä 1990-luku ollut poikkeus, vaikka elokuvia ilmestyikin miltei vuosittain kyseisellä vuosikymmenellä. Raita pysyi Helsingin kaupunginteatterin näyttelijänä kuolemaansa vuoteen 2007 saakka.

Kari Mattila aloitti työskentelynsä Helsingin kaupunginteatterissa 1991, eli aivan 1990-luvun alussa. Ennen tätä hän oli työskennellyt Lahden kaupunginteatterissa. Tiheän teatteritahdin ohella Mattila on näytellyt pieniä rooleja myös esierkiksi televisiosarjoissa Salatut elämät ja Syke. Mattilan ura Helsingin kaupunginteatterin näyttelijänä jatkuu edelleen.

Jyrki Nousiainen on pitkäaikaisimpia Helsingin kaupunginteatterissa vaikuttaneita näyttelijöitä. Hän näytteli koko 1990-luvun ajan tiiviisti teatterissa, joka oli ollut hänelle tuttu työympäristö jo 1960-luvulta alkaen. Nousiainen jatkoi näyttelemistä Helsingin kaupunginteatterissa vuoteen 2008 saakka, minkä jälkeen hän jättäytyi eläkkeelle.

Helsingin kaupunginteatterissa vähemmän vaikuttaneet henkilöt

Muita kuuluisia 1990-luvulla Helsingin kaupunginteatterissa näytelleitä näyttelijöitä ovat esimerkiksi Sinikka Sokka, Martti Suosalo ja Juho Milonoff. Sokka oli tullut tunnetuksi kaupunginteatterissa jo 1970-luvulla päästyään näyttelemään sinne välittömästi sen jälkeen, kun hän oli valmistunut näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta. 1990-luvulla hänen työtahtinsa kaupunginteatterissa rauhoittui hiukan, ja hän onkin keskittynyt ensimmäisten näyttelijävuosikymmeniensä jälkeen lähinnä muusikon uraan ja musikaaleihin.

Suosalo puolestaan aloitti ammattimaisen näyttelemisen käytyään Teatterikorkeakoulun 1980-luvun alussa. Suosalo eteni Helsingin kaupunginteatterin näyttelijäksi 1990-luvulla, ja hän pysyi siellä koko vuosikymmenen. Vaikka Suosalo näyttelikin kymmenisen vuotta Helsingin kaupunginteatterissa, hän on tullut teatterissa näyttelemisen sijaan tunnetuksi elokuvista ja televisiosarjoista.

Milonoff on näytellyt Helsingin kaupunginteatterissa yhteensä kahdessa näytelmässä, joista toinen esitettiin 1990-luvun alussa ja toinen lopussa. Hän on esiintynyt kyseisessä teatterissa ennen ja jälkeen Teatterikoulusta valmistumisensa. Milonoff tunnetaan teatteria paremmin eri TV-sarjoista ja elokuvista.

Maritta

Kommentointi on suljettu.